Yksi työkavereista

Kela muutoksen myötä olen saanut ihanan ja iloisen joukon työkavereita. Yhdessä tehdään työt, suunnitellaan tulevaa, kehitetään ja kehitytään ja kerätään voimia uusiin haasteisiin tekemällä jotakin hauskaa. Yksi työkaveri on kuitenkin ollut tukenani jo ennen muutosta, ensimmäisistä keikoista lähtien. Tähän kaveriin voi luottaa, ilman sitä olisi tulkin työ ainakin Itä-Suomessa vaikeaa. Kaverin nimi on Volkswagen Polo.

Tapasimme ensimmäistä kertaa netin välityksellä ja pian sen jälkeen Polo tuli Kuopioon. Polon ja minun alkutaival oli kuoppainen. Yhteistyömme ei toisinaan sujunut edes keskinkertaisesti, mistä on todisteena naarmuinen takapuskuri. Tuntien, päivien ja kilometrien vilistessä olemme kuitenkin tutustuneet toisiimme ja nykyään olemme erottamattomat.

Vaikka Polo on kooltaan pieni, sen varusteisiin kuuluu monenlaista. Vakiovarusteina löytyy laastaria, talouspaperia, kyniä, navigaattori, vesipullo, kurkkupastilleja, aurinkolasit, kännykän autolaturi, handsfree, käsidesipullo, monitoimityökalu, lasten lumilapio, taskulamppu ja muovipusseja. Lisävarusteet vaihtelevat päivittäin, mutta useimmiten etupenkillä on kasa eväitä.

Tulkki ehtii hyvin yhden työpäivän aikana ajaa satoja kilometrejä. Ilman luotettavaa autoa on tämä hankalaa. Poloon voin luottaa. Vaikka se joskus on tehnyt muutamia mutkia matkaan, kertaakaan se ei ole jättänyt minua matkan varrelle. Sen lisäksi, että Polo suoriutuu pitkistäkin matkoista hienosti, se käynnistyy vaikka olisi odottanut kuusi tuntia 25 asteen pakkasessa. Huonona puolena pitää mainita, että varpaat ovat vielä 80 ajokilometrin jälkeen jäässä. Toisaalta sekään ei haittaa kun muistelee kesäistä ajomatkaa hääkeikalle 30 asteen helteessä. Tietysti ilmastointi päätti lakata toimimasta juuri silloin ja tuloksena oli yksi hikinen tulkki.

Työpäivän aikana käytän Poloa paitsi paikasta A paikkaan B siirtymiseen niin myös toimistona, kahvilana ja pukuhuoneena. Lainaneuvotteluihin kun ei viitsi mennä toppahousuissa eikä suorissa housuissa tarkene hiihtää. Syötäväkin on vaikka olisi kiire. Kun pitää soitella tulkkausmateriaaleista tai sopia paritulkin kanssa aikatauluista, niin mikäpä olisi rauhallisempi paikka rupatella kuin auto. Polo on myös erinomainen lukupaikka ja sen valikoimista löytyy monenlaista musiikkia.

Polon mittariin pyörähti juuri 80 000 kilometriä ja sekä katsastus että huolto ovat kevään ohjelmassa. Ja ne tämä ahkera kaveri ansaitsee!

Tulkin monet työpaikat

Viittomakielen tulkki tekee töitä kielen ja kulttuurin välittäjänä. Mutta mitä työnkuvani oikeasti sisältää ja missä työpaikkani sijaitsee?

Katsoessani kalenteriani taaksepäin, huomaan, että eräänä päivänä ennätin käydä lumikenkäilemässä metrisessä lumihangessa, virastossa asioimassa ja kokkauskerhossa. Toiseen päivään mahtui parituntinen luento ja ratsastustunnin tulkkaus. Työpäivään mahtuu monenlaista ja sekös meitä tulkkeja ilahduttaa. Viittomakielen tulkin työssä jokainen päivä on erilainen ja pääsemme kokemaan ja näkemään asioita, joita muuten emme ehkä näkisi ja kokisi.

Käydessäni miettimään kaikkia niitä tilanteita ja paikkoja, joissa olen käynyt tulkkaamassa, eivät sormet ja varpaat riitä. Virastot, terveyskeskukset, kirkot, koulut, työpaikat, uimahallit, keilahallit, koulut, päiväkodit… lista on lukemattoman pitkä. Ja nämä ovat sisätiloissa tapahtuneita tulkkauksia. Traktorin lava, purjevene, ulkoteatteri, meren ranta, järven jää, ratsastuskenttä ja lenkkipolku. Monipuolista eikö totta!

Tulkin työ on niin sisätyötä kuin ulkotyötäkin. Kädet käyvät satoi tai paistoi. Muistan eräänkin kesäteatterin, jossa tulkatessani vesipisarat lentelivät sormenpäistä kaatosateen yllättäessä. Ratsastusleiriltä taas tulin kotiin kauniisti ruskettuneena, ehkäpä enemmän kuin parin viikon etelänmatkan jälkeen. Tai miltä kuulostaa aurinkoinen pakkasaamu perämeren rannalla. Aurinko nousee ja taivaanranta maalautuu moniin eri värisävyihin. Työympäristö ei paljon kauniimmaksi voi muuttua. Pakkanenkaan ei haittaa, kun voi välillä käydä lämmittelemässä sormiaan ja varpaitaan takkatulen ääressä.

Ihmiselle, joka ei pitkään jaksa paikoillaan olla, on tulkin työ ihanteellista. Jokainen työpäivä voi olla seikkailu. Työni kautta kohtaan elämän ilot ja surut, opin uutta ja kertaan vanhaa. Välillä päivät ovat pitkiä ja toisinaan myös rankkoja, niin henkisesti kuin fyysisestikin, aivan kuten muissa ammateissa. Työn vaihtelevuus pitää mielen virkeänä ja motivaation korkealla. Vaikka olenkin jo nähnyt paljon, uskon että vielä enemmän on näkemättä. Jään innolla odottamaan, minne suuntaan käännän autoni nokan taas huomenna.